Tässä muutama kuva leipomishommiin liittyen. Ensin yhteispotretti tarvittavista aineksista. Ajattelin vielä jossain vaiheessa laskeskella paljonko aineet kakkuun maksoivat ja laittaa laskelman tänne, aika näyttää saanko toteutettua sen..
Näistä lähettiin |
Leipominenhan olis ollu ihan liian helppoa jos kaikki olis menny niinku suunnittelin. Eka vastoinkäyminen tuli kun kaivoin vuoan kaapista, se näytti tältä:
Pinnoite oli hieman kärsiny.. |
Eiku siis uuestaan kauppaan ja uutta vuokaa ostamaan. Taikinan teko sujui onneksi ilman ongelmia, tosin en sisäistäny ohjeesta etukäteen että keltuaiset oli tarkotus lisätä yksi kerrallaan taikinaan, miehän olin nakannu ne erotteluvaiheessa kaikki samaan kippoon. Onneksi 4/5 keltuaisesta oli ehjiä joten niiden nostelu taikinaan onnistui ihan hyvin lusikalla.
Paistamisessa kokeilin ekaa kertaa Kinuskikissan ohjesivulta löytynyttä pyyhevinkkiä. Toimi minusta aika hyvin, täytyy käyttää tuota jatkossaki.
Mielenkiintonen idea tuo pyyhehomma |
Leikkasin kakun kerrokset jonkinnäköisellä "kakkusahalla" joka kuului Ikeasta ostettuun leivontapakettiin. Se toimi ihan mukavasti, tosin ei olis haitannu vaikka "siima" olis ollu vähän kapeampi/terävämpi. Tasaista jälkeä se kuitenki teki. Siitä työvaiheesta ei valitettavasti ole kuvaa, ehkä ens kerralla. Tässä vaiheessa mokasin kun nostin pintakerroksen lautaselle paistopuoli alaspäin. Lopputulos: paistopinta tarttui lautaseen ja lähti repsottamaan ja siitä oli haittaa marmeladikuorrutusta levittäessä.
Seuraava ongelma: ohjeessa tosiaan sanottiin että täyttämisen jälkeen kakku piti kuoruttaa aprikoosimarmeladilla tasaisen pinnan aikaansaamiseksi. En sitte ajatellu asiaa ihan loppuun asti ja aloitin kuorrutteen levittämisen reunoista. Ja siitä seurasi että sitä ei riittäny pintaan ihan niin paljon ku ois pitäny. Ens kerralla aloitan siis pinnasta, joka tietysti on se tärkeämpi ja jossa näkyy kaikki epätasaisuudet suklaakuorrutteen kaatamisen jälkeen.
Tässäpä sitten valmis kakku:
Elämäni eka Sacher-kakku |
Pinta jäi hieman epätasaiseksi ja tekstin pursotuksen kans oli tosi isoja ongelmia. Olis ehottomasti pitäny oottaa että sula valkosuklaa vähän jäähtyy ja ehkä jähmettyy. Nyt pursotin sen suoraan lämpimänä ja sen seurauksena se oli erittäin juoksevaa ja K-kirjaimesta tuli vähän kökkö.. Seki muistiin siis ens kertaa varten.
Oli siis kiva tämä ohje ja suosittelen kokeilemaan! Erityisesti pohja tuoksu aivan ihanalta ku se oli uunissa ja melkein valmis, taivaallinen suklaan tuoksu levisi koko asuntoon :) Seuraava kokeilu siis heti parin päivän päästä..
Näyttää tosi hyvälätä :P Vois itekki kokeilla joskus. Testaan tässä samalla että miten näitä voi kommentoida puhelimella, kun en ole huomannu täällä sellasta kohtaa josta vois kirjautua omaan blogiin... Joo olen vähän avuton näissä elektroniikka jutuissa :)
VastaaPoistaHeh :) Sehän toimi just niinku pitiki :)
VastaaPoistaKannattaa kyllä kokeilla! :) Mie latasin omaan puhelimeen Bloggerin sovelluksen, sillä pystyy kirjottelemaan omaan blogiin ja lisäilemään kuviaki. Tosin en varmaan osaa vielä käyttää sitä kauhean monipuolisesti mutta harjottelen koko ajan :)
VastaaPoistaPitäis vaan olla joku syy tehä tuommonen. Ei ehkä Timpan kans jakseta kahestaan koko kakkua syödä. Se sovellus vois olla ihan hyvä idea, mutta olen ajatellu vaihtaa puhelimen niin en tiedä jaksanko ladata sitä.
VastaaPoista